Hubble otti kaikkien aikojen syvimmän kuvan taivaasta

Hubble-avaruusteleskoopilta on julkaistu kaikkien aikojen syvin kuva. Sitä varten valotettiin samaa aluetta taivaalla yhteensä yli kolmen viikon ajan.

Taivaalla täydenkuun kokoisen alueen kattava kuva on ristitty nimellä eXtreme Deep Field (XDF).

"XDF on kaikista syvin taivaan kuva, joka on ikinä otettu", ihastelee Garth Illingworth Kalifornian yliopistosta Santa Cruzista. "Se paljastaa himmeimpiä ja etäisimpiä koskaan nähtyjä galakseja. Samalla katsomme myös kauemmas menneisyyteen kuin koskaan aiemmin."

Kuvan alue sijaitsee Sulatusuunin tähdistössä, joka on eteläisellä taivaalla eikä näy Suomesta. Kuvaa varten yhdistettiin 2 000 erillistä otosta Hubblen kahdelta eri kameralta. Kuvasta on erotettavissa noin 5 500 galaksia.

XDF:n himmeimmät kohteet ovat kirkkaudeltaan noin kymmenesmiljardisosan siitä, mitä ihminen pystyy paljain silmin havaitsemaan, ja näkyvät sellaisina kuin ne olivat vain 450 miljoonaa vuotta alkuräjähdyksen jälkeen.

Aiheesta lisää Hubblesite.org (englanniksi)

Kuvan alueeseen taivaalla zoomava animaatio