Venäjän Phobos-Grunt-luotain epäonnistui

Aikaisin keskiviikkoaamuna matkaan laukaistu Phobos-Grunt-marsluotain on tiettävästi menetetty.

Kantoraketin ensimmäiset vaiheet toimivat suunnitellusti, mutta luotaimen kohti Marsia ohjaava rakettivaihe vikaantui. Ongelma sijaitsee todennäköisesti luotaimen lentotietokoneessa.

Venäjän lennonjohto menetti laukaisussa rakettivaiheeseen yhteyden, mutta se saatiin myöhemmin palautettua ja tilanteesta selvisi lisätietoa. Venäläisten mukaan luotaimen ylin rakettivaihe ei käynnistynyt ollenkaan, joten polttoaine on vielä käyttämättä. Luotain ja sen rakettivaihe ovat vielä Maata kiertävällä radalla.

Periaatteessa olisi mahdollista vielä yrittää rakettivaiheen käynnistämistä uudelleen mikäli kaikki järjestelmät toimisivat. Operaation onnistuminen vaikuttaa tässä vaiheessa epätodennäköiseltä.

Tiettävästi Phobos-Grunt valmisteltiin Venäjällä kiireellä eikä sen järjestelmien kunnollista testausta ehditty suorittaa ajoissa. Venäjän marsluotaimista suurin osa on epäonnistunut juuri laukaisuihin liittyvissä ongelmissa.

Aiheesta lisää RIA Novosti (venäjäksi)