"Kun kaukoputket 1600-luvun alussa keksittiin, avautui tähtitieteelle – mutta myös mielikuvitukselle – valtaisia uusia näköaloja", kirjoittaa Osmo Pekonen Jyväskylän yliopistosta uusimmassa Tähdet ja avaruus -lehdessä.

Hyvä esimerkki mielikuvituksen lennosta on piispa Francis Godwinin (1562–1633) kirjoittama fiktiivinen teos Lento Kuuhun, jossa avaruuteen noustessa päädyttiin painottomaan tilaan.

Matkatavarat piti kiinnittää, etteivät ne lentelisi ympäriinsä. Kuussa pystyi vaivattomasti loikkimaan paikasta toiseen siellä vallitsevan pienemmän painovoiman ansiosta.

Nuori teologi John Wilkins (1614–1672) innostui Godwinin teoksesta ja alkoi tosissaan pohtia erilaisia mahdollisuuksia kuulennon toteuttamiseksi.

Yhteistyössä fyysikko Robert Hooken kanssa Wilkins perusti Oxfordin yliopiston Wadham Collegeen työpajan, jossa he rakensivat ja testasivat lentävien vaunujen prototyyppejä.

Vaikka kirkonmiesten pohdinnat osuivat monessa asiassa oikeaan, usea oletus meni Pekosen mukaan mönkään. Wilkins esimerkiksi arveli, etteivät astronautit pitkällä lennollaan ehkä tarvitse ravintoa ja unta lainkaan, koska painottomassa tilassa ei kulu voimia.

Vasta kun Isaac Newton vuonna 1687 julkaisi taivaanmekaniikan peruslait sisältävän teoksensa Principia, kävi ilmi, ettei Maan vetovoimakentästä irtautuminen olisi kovinkaan helppoa. (Aiheesta lisää maanantaina ilmestyvässä Tähdet ja avaruus -lehdessä 6/2021.)