Marskivi muuttui jauheeksi mönkijän poran alla

Perseverance-kulkijan epäonnistunutta näytteenottoa on kutsuttu jopa fiaskoksi. Nasan mukaan syynä olivat tutkitun kiven epätoivotut ominaisuudet.

"Laitteisto toimi, niin kuin sitä komennettiin, mutta kivi ei tällä kertaa tehnyt yhteistyötä", toteaa Louise Jandura Nasasta.

Viime viikolla uutisoimme Perseverance-kulkijan epäonnistuneesta näytteenotosta. Ensimmäinen maapallolle palautettavaksi tarkoitetuista Marsin geologisista näytteistä jäi silloin saamatta. Kulkija ei onnistunut siirtämään kivikairausta sisälle näytekapseliin.

Tuolloin Nasa vasta selvitti ongelman syytä. Nyt tutkijat ovat päätelleet, että epäonnistuminen johtui tutkitun kiven pehmeydestä.

Hyvä uutinen on, että kaikki mönkijän laitteistot ilmeisesti toimivat suunnitellusti. Kivestä ei kuitenkaan saatu talteen näytepalasta, sillä se hajosi poratessa jauheeksi.

"Tämä muistuttaa minua taas kerran tutkimusmatkailun luonteesta. Yksikään tietty tulos ei ole koskaan taattu riippumatta siitä miten paljon valmistautuu", Jandura kertoo.

Janduran mukaan epäonnistumisesta huolimatta tulos povaa hyvää sille, että luotain kykenee suoriutumaan tehtävistään aikataulussa. Seuraava näytteenottoyritys on tulossa syyskuun alussa.

Aiheesta lisää Nasa (englanniksi)