Dragon toi uutta miehistöä avaruusasemalle

SpaceX-yhtiön Dragon-aluksen menestys jatkuu. Nelihenkinen Crew-1-lento telakoitui Kansainväliseen avaruusasemaan tiistaiaamuna kello 6 Suomen aikaa ja luukut avattiin kello 8.

"Se oli mahtava kyyti. En pysty kuvailemaan, miten innoissamme olimme, kun raketti nosti meidät laukaisualustalta. Viimeiset 27 tuntia sujuivat todella sulavasti", sanoo Dragon-lennon komentaja Michael Hopkins.

Dragonin kyydissä oli täysi miehistö: Nasan Hopkins, Shannon Walker ja Victor Glover sekä Japanin avaruusjärjestön Soichi Noguchi. Suunnittelussaan Dragon mitoitettiin seitsemälle, mutta Nasan vaatimat tukevammat istuimet rajoittavat matkustajat neljään.

Nyt saapunut miehistö liittyy Sojuz-lennolla lokakuun puolivälissä asemalle lentäneiden kosmonauttien Sergei Ryzhikovin ja Sergei Kud-Sverchkovin sekä astronautti Kathleen Rubinsin seuraan. Nyt ISS:llä on ensimmäinen pitkäaikainen seitsenhenkinen miehistö.

Telakointioperaation voi katsoa Nasa TV:n tallenteesta YouTubesta.

"Tänään haave kyytipalvelusta Kansainväliselle avaruusasemalle toteutui. Se on meille suuri askel ja vaati ison tiimin SpaceX:ltä, Nasalta, valtionhallinnolta ja puolustusministeriöltä. Valtava määrä ihmisiä mahdollisti tämän", kuvailee Nasan miehitettyjen lentojen johtaja Kathy Lueders.

Miehistön on tarkoitus viipyä avaruudessa puolen vuoden ajan. Sojuz-miehistö palaa Maahan huhtikuussa ja Dragon-miehistö toukokuussa. Seuraava miehitetty Dragon-laukaisu on suunnitteilla maaliskuulle.

Aiheesta lisää Nasa (englanniksi)