Robottitankkaus avaruudessa on yhden askeleen lähempänä

Nasa raportoi saaneensa robottitankkauskokeen osion valmiiksi Kansainvälisellä avaruusasemalla. Tällä teknologialla olisi käyttöä etenkin lennoilla Kuuhun ja Marsiin.

Tämän viikon testeissä avaruusaseman Dextre-robotti osallistui RRM3-robottitankkauskokeeseen. Se avusti kolmemetrisen tankkauslaitteen kiinnittämistä tankkausporttiin. Kiinnityksen onnistuminen näkyi kuvissa.

Laitteistolla todistettiin viime vuoden alussa, että nestemetaanin säilytys onnistuu avaruusolosuhteissa neljän kuukauden ajan. Tämän jälkeen jäähdytysjärjestelmä kuitenkin petti ja metaanitankki jouduttiin tyhjentämään.

Mikäli kryogenisten eli kylminä nesteinä varastoitavien ajoaineiden tankkaus saataisiin automatisoitua, helpottaisi se huomattavasti esimerkiksi Mars-näytteen hakemista maapallolle.

Paluussa tarvittava metaani ja nestehappi voitaisiin valmistaa Marsin pinnalla minitehtaassa ja siirtää sitten Maahan palaavan raketin tankkeihin.

Automatisointi olisi tärkeää myös Kuun napa-alueiden jään hyödyntämiseen. Vaikka astronautit pystyvät tekemään asioita paljon ketterämmin, automatisointi helpottaisi ja halventaisi operaatioita. 

Tankkausta kiertoradalla aiotaan kokeilla myös isommassa skaalassa. Viime viikolla julkistetuissa Artemis-projektirahoituksissa myönnettiin SpaceX:lle 45 miljoonaa euroa Starshipin tankkauskokeeseen. Siinä on tarkoitus siirtää 10 tonnia nestehappea tankista toiseen.

Starshipin toiminnassa tankkaus on keskeinen asia, sillä kaksivaiheisen kantoraketin suurikokoinen ylempi vaihe pääsee vain matalalle kiertoradalle. Siellä se täytyy tankata, jotta lennot kauemmaksi, esimerkiksi Kuuhun tai Marsiin onnistuvat.

Aiheesta lisää Nasa (englanniksi)