Nasan suunnitteleman avaruusteleskoopin kohteena ovat kulkuriplaneetat

Kehitteillä oleva Nancy Grace Roman Space Telescope etsii planeettoja, jotka kulkevat yksinään tähtienvälisessä avaruudessa. Niitä odotetaan löytyvän lukuisia.

Planeettoja, jotka eivät kierrä tähteä, vaan liikkuvat irtolaisina avaruudessa, on löydetty hyvin vähän. Varmuudella kulkuriplaneetoiksi tunnistetut kohteet voi laskea yhden käden sormilla.

Vuosikymmenen puolivälissä laukaistavaksi tähdätyn Nasan Nancy Grace Roman Space Telescopen yksi tarkoitus on löytää lisää tällaisia avaruuden vaeltajia. Tuoreessa tutkimuksessa todettiin, että avaruuskaukoputki tulee olemaan todennäköisesti 10 kertaa herkempi kulkureiden löytämiseen kuin nykyiset laitteet.

"Tämä antaa meille näihin kohteisiin ikkunan, jota meillä ei muutoin olisi", sanoo Samson Johnson Ohion osavaltion yliopistosta.

Teleskooppi tulee havaitsemaan planeettoja mikrolinssi-ilmiön avulla. Kun kulkuriplaneetta sattuu menemään sen takana olevan tähden edestä, tähden valo kirkastuu ja paljastaa kohteen.

Teleskooppi keskittyy planeettaetsinnöissään Maan ja galaksimme keskustan väliselle alueelle. Tutkimuksen perusteella kevyimmät planeetat, joihin sen herkkyys vielä riittää, ovat Marsin massaisia.

Kaukoputken planeettalöytöjen odotetaan kertovan, missä määrin kulkuriplaneettoja avaruudessa viilettää. Ne voivat olla jopa runsaslukuisempia kuin tähdet.

Lisäksi kiinnostava kysymys on, ovatko planeetat ennen kiertäneet keskustähteä ja sittemmin linkoutuneet pois, vai syntyneet yksinään avaruuden kaasupilvestä.

"Tämä on kokonaan uutta rajaseutua", sanoo Johnson.

Aiheesta lisää Ohion osavaltion yliopisto (englanniksi)