BepiColombo on suomalaisin planeettaluotain koskaan

Viikonloppuna laukaistava BepiColombo-luotain on historian suurin yksittäinen suomalaispanostus avaruustieteeseen ja -teknologiaan. Samalla se on Euroopan avaruusjärjestön ensimmäinen Merkurius-luotain.

Lähes 20 vuotta valmistelua, yli sata henkilötyövuotta uurastusta ja noin 20 miljoonaa euroa. Suomen osuus BepiColombo-luotaimessa tekee siitä maamme historian suurimman avaruusprojektin.

Suomalaiset ovat olleet mukana erityisesti luotaimen SIXS-MIXS-instrumenttiparin rakentamisessa sekä luotaimen päätietokoneen ohjelmiston kehittämisessä ja tarkistamisessa.

BepiColombo on tarkoitus laukaista tulevana viikonloppuna Kourousta, Ranskan Guyanasta. Sen jälkeen uudella luotaimella on pitkä matka edessään, sillä ensin se ohittaa Maan, sitten Venuksen kahdesti ja lopuksi Merkuriuksen kuudesti ennen sen kiertoradalle asettumista.

Tällainen reitti pidentää matkan kestoa, mutta vähentää ajoaineen kulutusta. Siten saadaan enemmän massaa perille.

Perillä Merkuriuksessa BepiColombo on joulukuussa 2025. Tutkimusjakson odotetaan kestävän vähintään kaksi vuotta.

”Minulle Merkuriuksessa tärkeintä on kysymys siitä, missä sen rauta on”, paljastaa Karri Muinonen Helsingin yliopistosta.

Tutkijat pitävät Merkuriusta rautamötikkänä, mutta raudasta ei näy viitteitä planeetasta tehdyissä havainnoissa. Selitykseksi Muinonen epäilee avaruuden rapautumisilmiötä. Aurinkotuulen seurauksena rauta muuttaa muotoaan mineraaliesiintymistä rautahiukkasiksi.

”Toivottavasti havainnoista saadaan viitteitä, missä muodossa rauta on. Koska emme saa näytettä Merkuriuksesta, olemme analyysien armoilla”, Muinonen pohtii.

Perjantaina ilmestyvässä Tähdet ja avaruus -lehdessä 7/2018 tutkijat kertovat lisää BepiColombosta ja sen tulevasta matkasta.