Saturnuksen pikkukuiden oudot muodot syntyivät törmäyksessä

Samankokoisten kappaleiden hidas törmäys on simulaatioiden perusteella saanut aikaan rengasplaneetan kolme erikoista kuuta. Myös reilusti suurempi Japetus-kuu lienee muodostunut samalla tavalla.

Saturnuksen sisäkuista saatiin tarkkoja kuvia vuonna 2017 Cassini-aluksen kameralla. Muutaman kymmenen kilometrin läpimittaisilta Atlas- ja Pan-kuilta paljastui erikoinen päiväntasaajaa kiertävä harjanne.

Bernin yliopiston tutkijat ovat nyt simuloineet näiden sekä pitkulaisen Prometheus-kuun syntyä.

Kuiden muodostumiselle on ollut tarjolla kaksi mallia: joko vähittäinen kasvu yksittäisen kappaleen ympärille tai kahden samankokoisen kappaleen törmäys.

Tutkijoiden mukaan maapalloa 95 kertaa massiivisemman Saturnuksen vuorovesivoimat olisivat estäneet ensimmäisen mallin mukaisen kuun hitaan kasvun planeetan lähellä.

Sen sijaan jälkimmäinen, törmäyshypoteesi, selitti kuiden muodot hienosti.

Törmäykset ovat tapahtuneet verkkaisella, vain muutamien kymmenien metrien sekuntinopeudella. Atlaksen ja Panin tapauksessa kappaleet kohtasivat lähes tarkalleen kohtisuoraan, mikä sai aikaan harjanteet. Pitkulaisen Prometheuksen puolestaan muodosti hiukan viisto törmäys.

"Jos iskeytymiskulma on suurempi kuin 10 astetta, siitä seuraavat muodot eivät ole enää vakaita", sanoo Adrien Leleu Bernin yliopistosta. Kaksiosaiset kappaleet, jotka ovat tavallisia komeetoissa, eivät kestäisi Saturnuksen vuorovesivoimia.

Myös huomattavasti kauempana sijaitsevalla, 1 500 kilometrin kokoisella Japetus-kuulla on harjanne. Tutkijat onnistuivat simuloimaan tämänkin pinnanmuodon kappaleiden törmäyttämisellä.

Linkistä alla löytyy Japetuksen simulaatio sekä video pikkukuiden synnystä.

Aiheesta lisää Bernin yliopisto (englanniksi)