Ilmestymispäivä 26.10.2009
39. vuosikerta - 7/2009
- Kuva Nasa / ESA / Hubble SM4 ERO Team
Uusitun Hubblen universumi
Toukokuussa huollettu Hubble-avaruusteleskooppi sai sisäänsä huippumodernia kameratekniikkaa. Tulokset näkyvät nyt, kun Nasa ja ESA ovat alkaneet julkaista uusia valokuvia.
- Kuva David A. Aguilar / CfA
Saapuiko elämä komeettojen mukana?
Tuoreen tutkimuksen mukaan komeettojen sisällä oli pieniä meriä aurinkokunnan alkuaikoina. Tuloksen julkaisseen Chandra Wickramasinghen mukaan näissä merissä olisi saattanut olla myös elämää.

- Kuva Nasa
Pimeä energia – tarvitaanko sitä oikeasti?
Suurin osa maailmankaikkeuden energiasta on arvoituksellista pimeää energiaa. Mikään ei kuitenkaan vielä takaa, että pimeää energiaa on varmasti olemassa.
- Kuva Bonsdorff: Tähtitiede
Mihin Marsin kanavat katosivat?
1800-luvulla lukuisat kaukoputken käyttäjät raportoivat nähneensä punaisen planeetan pinnalla kanavia. Syyskuussa sata vuotta sitten kanavatehtailun kritisoijat pääsivät voitolle.
- Kuva NPO Molnija
Avaruusalukset, jotka eivät koskaan lentäneet
Kokonaan uudentyyppistä miehitettyä avaruusalusta ei ole saatu käyttöön sitten 1980-luvun alun, jolloin Nasan avaruussukkula valmistui. Mikko Suominen perehtyi keskeytettyihin avaruusalushankkeisiin.
- Kuva Mikko Suominen / Heavensat
Heavensatilla bongaat satelliitit ja avaruusalukset
Heavensat-tietokoneohjelmalla on mahdollista ennustaa, miten satelliitit sekä Kansainvälinen avaruusasema näkyvät eri paikkakunnilla.
Uutiset
- Kosmisten säteiden vyöry
- Tutkijat löysivät uusia meteoriparvia
- Kuussa on laajalti vesijäätä
- Marsin keskileveysasteillakin jäätä
- Merikallio voitti asteroiditorjuntakilpailun
- LCROSS törmäsi Kuuhun
- Leonidien maksimi
Vakiopalstat
- Pääkirjoitus
- Pakina
- Kysymyksiä & vastauksia
- Lukijoiden taivaankaari
- Syvä taivas: Tietokone kiinni kaukoputkeen
- Taivaalla: Leonidien maksimi
- Toimintaa ja tapahtumia


