Ilmestymispäivä 10.8.2009
39. vuosikerta - 5/2009

- Kuva Wikipedia
Neiti Aika muuttaa kiertoradalle
Ajan olemusta yritetään selvittää avaruuteen sijoitettavilla atomikelloilla. Laura Koponen sukelsi ajan mittaamisen ihmeelliseen maailmaan.

- Kuva Nasa
Aurinkokunta vältti tähden lähiohituksen
Suurin osa tähdistä kokee jossain elämänsä vaiheessa lähiohituksen toisen tähden kanssa. Uuden teorian mukaan lähiohitus määrää, millaisille radoille tähtiä kiertävät planeetat lopulta päätyvät.

- Kuva Nasa / JPL
Näin asteroidi torjutaan
Apophis-asteroidilla on pieni mahdollisuus törmätä maapalloon vuonna 2036. Mikko Suominen perehtyi erilaisiin tapoihin torjua planeettaamme uhkaavia taivaankappaleita.

- Kuvat Nasa
James Webb – mies Apollon takana
Kun James Webbistä päätettiin tehdä Nasan uusi johtaja, hän ei ollut koskaan edes nähnyt rakettia. Tehtävänä oli viedä ensimmäinen ihminen Kuun pinnalle.

- Kuva Mike Hood / Spaceweather.com
Jupiter sai osuman
Heinäkuussa Jupiteriin törmäsi asteroidi tai komeetta.
Räjähdyksen seurauksena planeetan kaasukehään syntyi valtava musta pilkku.

- Kuva Markus Hotakainen
Sillä näet nimittäin
Markus Hotakainen valottaa, mitä kaikkea pitää ottaa huomioon ensimmäistä kaukoputkea hankittaessa.

- Kuva Jorma Koski
Tähtikallion Astrofox toimii täysillä
Ursan Artjärven havaintokeskuksen Astrofox-jättiläinen avasi silmänsä universumiin.
Uutiset
- Tähtiräjähdys polttaisi Maan ilmakehää
- Marsin pölymyrskyissä salamoi
- Kuuluotaimen ensimmäiset kuvat
- Kaguya-luotain törmäsi Kuuhun
- Spirit-kulkija upposi hiekkaan
- Tulivuoren tuhkapilvi kuvissa
Vakiopalstat
- Pääkirjoitus
- Pakina
- Kysymyksiä & vastauksia
- Syvä taivas: Joutsenen sumuja
- Lukijoiden taivaankaari
- Taivaalla: Perseidit
- Toimintaa ja tapahtumia


