Ilmestymispäivä 21.4.2008
38. vuosikerta - 3/2008

- Kuva Nasa / G Bacon
Täällä on irrallaan mustia aukkoja
Linnunradassamme saattaa olla sadoittain hurjaa vauhtia kiitäviä massiivisia mustia aukkoja. Pienempiä, tähden kokoisia aukkoja on irrallaan vieläkin enemmän.

- Kuva Neil McAleer
Arthur C. Clarke - viimeinen scifin suurista
Maaliskuussa kuolleen Arthur C. Clarken tuotanto teki lähtemättömän vaikutuksen avaruudesta kiinnostuneihin. Clarke oli myös tekniikan edistäjä, joka näki ennalta tietoliikennesatelliittien ajan.

- Kuva STFC
Datan räjähdyksellä alkuräjähdyksen kimppuun
Pian valmistuva eurooppalainen LHC-törmäytin tulee etsimään Higgsin bosonia - selitystä massan olemassaoloon. Juha Haataja perehtyi projektin valtaviin IT-haasteisiin.

- Kuva Javiera Guedes
Alfa Centaurillakin on elinkelpoisia planeettoja
Kalifornian yliopiston tutkimusryhmän tietokonesimulaatiot kertovat, että jopa naapuritähdellä lienee elämänvyöhykkeellä sijaitsevia planeettoja.

- Kuva Hallen yliopisto
Saksan Stonehenge tehtiin puusta
Goseckin ympyräkaivantoa käytettiin jo 7000 vuotta sitten taivaan tarkkailuun. Marianna Ridderstad perehtyi maailman vanhimpaan tunnettuun observatorioon.

- Kuva Alexander Jamieson / Celestial Atlas
Taivaallisen poron tarina
Taivaalla aikoinaan sijainneen Poron tähtikuvion juuret juontuvat 1700-luvun Suomen lappiin, kirjoittaa Osmo Pekonen.

- Kuva Antti J. Niskanen
Haisunäätä teki rakettihistoriaa
Maaliskuussa Suomen ensimmäinen ison kokoluokan harrastajaraketti lähetettiin taivaalle. Mikko Suominen seurasi hybridiraketin laukaisua.
Uutiset
- Ennätyksellinen gammapurkaus
- Tulivuoripurkausten aallot Marsissa
- Suola ja Marsin elämä
- Titanin pinnan alla piilee meri
- Vanhimmat asteroidit
- Japanilaismoduli saapui ISS:lle
- Podcasteja tähtitieteestä
- Harrastajat löysivät supernovan
Vakiopalstat
- Pääkirjoitus
- Pakina
- Kysymyksiä & vastauksia
- Syvä taivas: Neljä unohdettua galaksia
- Havaintovälineet: Aktiivista optiikkaa
- Lukijoiden taivaankaari
- Taivaalla: loppukevään yössä riittää nähtävää
- Toimintaa ja tapahtumia


