Valtavirrasta poikkeava ennuste lupaa alkavalle aurinkosyklille ennätyskorkeaa aktiivisuutta

Keskimäärin 11 vuotta kestävän Auringon pilkkusyklin ominaisuuksien ennustaminen on haastavaa. Tuore NCAR-tutkimuskeskuksen tiimin ennuste on lähes täysin päinvastainen muihin verrattuna.

NCARin ennusteen mukaan auringonpilkkujen määrästä ja samalla Auringon aktiivisuudesta kertovan pilkkuluvun huippu osuisi välille 210–260, mikä tekisi siitä yhden havaintohistorian voimakkaimmista.

Nasa ja NOAA puolestaan ovat ennustaneet syklin jäävän hyvinkin vaisuksi ja pilkkuluvun maksimin noin 115 paikkeille.

"Tutkijoilla on ollut vaikeuksia ennustaa sekä pilkkusyklin kestoa että voimakkuutta, koska meillä ei ole perustavanlaatuista ymmärtämystä syklin aiheuttavasta mekanismista", sanoo tutkimusta johtanut Scott McIntosh NCARista.

"Mikäli ennusteemme osoittautuu oikeaksi, meillä on todisteet, että olemme oikeilla jäljillä", hän jatkaa.

McIntoshin tiimi perustaa laskelmansa auringonpilkkujen sijainnin paljastamien magneettikentän vöiden syntymisen ja toistensa kohtaamisen välisen ajanjakson pituuteen. Heidän mukaansa mitä lyhyempi tämä aika on, sitä voimakkaampi aktiivisuus seuraavalle syklille on luvassa.

Viime aktiivisuussykli oli hyvin heikko ja sitä edelsi 13 vuotta kestänyt vyöjakso. Viime aktiivisuussyklin vastaava jakso oli vain hieman alle 10 vuotta. Hypoteesin mukaan aluillaan olevasta aktiivisuusjaksosta tulisi siis vahva.

Pilkkuluku on toki vain yksi tapa mitata Auringon aktiivisuutta. Isojakin purkauksia voi tapahtua pienemmän aktiivisuuden aikaan, mutta ne ovat epätodennäköisempiä. Aurinkosyklin vaiheella on merkitystä harrastajalle, sillä siitä riippuu esimerkiksi revontulten näkymisen todennäköisyys.

Auringon uusi aktiivisuusjakso julistettiin alkaneeksi tämän vuoden syksyllä. Kesällä puolestaan julkaistiin tutkimus, joka tarjoaa merkittävän hypoteesin Auringon pilkkusyklin keston määräytymiselle.

Aiheesta lisää NCAR (englanniksi)