Tähtitieteilijät havaitsivat mustan aukon takaa tulevaa säteilyä

Mustan aukon painovoima on niin vahva, ettei edes valo ole siltä turvassa. Nyt tutkijat ovat kuitenkin onnistuneet havaitsemaan mustan aukon takapuolelta tulevaa röntgensäteilyä.

Tähtitieteilijät ovat tarkkailleet 800 miljoonan valovuoden päässä maapallolta sijaitsevaa supermassiivista mustaa aukkoa. Tutkiessaan aukon vieressä syntyviä röntgenpurkauksia tutkijat huomasivat, että varsinaisten purkausten jälkeen tuli uusi röntgenpiikki.

Nämä viivästyneet purkaukset olivat pienempiä. Lisäksi niiden ominaisuudet viittasivat siihen, että ne ovat alkuperäisten purkausten heijastumia, jotka saapuivat mustan aukon takapuolelta.

"Mikään mustaan aukkoon menevä valo ei pääse koskaan ulos. Meidän ei siis pitäisi pystyä näkemään mitään, mikä on mustan aukon takana", selittää Dan Wilkins Stanfordin yliopistosta.

Mustan aukon taakse on kuitenkin tavallaan mahdollista nähdä. Aukko voi painovoimallaan taivuttaa ohitse menevää valoa niin, että se kulkeutuukin meitä kohti.

"Olen muutaman vuoden ajan rakentanut teoreettisia ennustuksia siitä, miltä nämä kaiut näyttävät", Wilkins toteaa.

"Olin jo nähnyt niitä kehittämissäni teorioissa, joten pystyin päättelemään yhteyden, kun huomasin niitä teleskooppien havainnoissa."

Aiheesta lisää Stanfordin yliopisto (englanniksi)