Supermassiivisen mustan aukon havaittiin liikkuvan

Tähtitieteilijät ovat havainneet supermassiivisen mustan aukon, joka kulkee lähes 200 000 kilometrin tuntinopeudella galaksissaan. Liikkeen aiheuttajasta ei ole vielä varmuutta.

Tutkijat ovat pitkään teoretisoineet, että supermassiiviset mustat aukot voivat vaeltaa läpi avaruuden. Tämän havaitseminen on kuitenkin osoittautunut vaikeaksi.

Nyt Smithsonian-instituutin fyysikot ovat tunnistaneet tähän mennessä selvimmän tapauksen supermassiivisesta mustasta aukosta, joka on liikkeessä galaksinsa suhteen.

Havainto saatiin mittaamalla masersäteilyä, joka on laserin kaltaista radioaallonpituuksien säteilyä. Sitä syntyy mustaa aukkoa kiertävissä vesimolekyyleissä.

Vaeltava musta aukko löytyi meistä 230 miljoonan valovuoden päässä sijaitsevasta galaksista J0437+2456. Vauhtia tällä kolmen miljoonan Auringon massaisella aukolla on noin 180 000 kilometriä tunnissa.

Näin suuren massan liikkeelle saaminen on vaikeaa. "Se vaatii aika lailla mahtavan potkun", sanoo Dominic Pesce Smithsonian-instituutista.

Tutkijat epäilevät lähinnä kahta mahdollisuutta liikkeen syyksi.

Ensimmäinen on, että musta aukko on saanut sysäyksen toisen aukon yhdistyessä siihen. Toisen vaihtoehdon mukaan aukkoa liikuttaa galaksissa oleva toinen massiivinen kumppani, joka ei näy maserhavainnoilla.

Yhdeksässä muussa tutkijoiden kuvaamassa galaksissa mustat aukot jököttivät paikallaan.

"Me emme odota mustien aukkojen enemmistön olevan liikkeessä. Ne ovat tavallisesti tyytyväisiä paikallaan istuessaan", sanoo Pesce.

Aiheesta lisää Smithsonian-instituutti (englanniksi)