Reguluksen kumppanitähden valoa onnistuttiin kuvaamaan

Leijonan tähdistön kirkkaimmalla tähdellä Reguluksella tiedetään olevan lähellä sijaitseva kiertolainen. Tutkijat kertovat nyt saaneensa ensimmäistä kertaa sen valoa kuvattua.

Noin 80 valovuoden päässä sijaitsevaa Regulusta luultiin aluksi yksittäiseksi tähdeksi, mutta sittemmin sen on havaittu heilahtelevan.

Liike paljasti Reguluksella olevan läheisen kumppanin. Tähdet kiertävät toisiaan 40 päivän radalla.

Nyt ryhmä tutkijoita kertoo kuvanneensa piilottelevan tähden valoa spektroskooppisesti. Kohde oli liian himmeä havaittavaksi yksittäisessä spektrissä, mutta Georgian osavaltion yliopiston Douglas Giessin johtama ryhmä sai tähden tunnistettua yhdistämällä informaatiota suuresta sarjasta spektrejä.

Kumppanin uskotaan olleen aluksi parivaljakon suurempi tähti. Kun se paisui punaiseksi jättiläiseksi, siitä alkoi kuitenkin siirtyä ainesta Regulukseen. Jäi jäljelle vain himmeä, riisuttu tähtiydin.

Nyt saadussa spektrissä on kaikki paljaaksi kalutun tähtijäänteen odotetut ominaisuudet.

Siinä missä Regulus on 3,4 Auringon massainen, tähtijäänne on vain 0,31 Auringon massainen. Pikku hiljaa se jäähtyy ja muuttuu valkoiseksi kääpiöksi.

Aiheesta lisää AAS Nova (englanniksi)