Nuoren universumin galaksit olivat yllättävän kehittyneitä

Massiiviset galaksit varhaisessa maailmankaikkeudessa olivat huomattavasti täysikasvuisempia kuin on uskottu. Tämä ilmenee ALMA-teleskoopilla tehdyistä havainnoista.

Useimmat galaksit syntyivät, kun universumi oli hyvin nuori. Esimerkiksi oma galaksimme alkoi muodostua todennäköisesti 200 miljoonaa vuotta alkuräjähdyksen jälkeen.

Nyt tähtitieteilijät ovat tutkineet ALMA-teleskoopilla galakseja 1–1,5 miljardia vuotta vanhassa universumissa. Tuolloin useimmat galaksit kokivat kasvupyrähdyksen. Tutkijoiden kohteena olleet 118 galaksia olivat juuri tällaisia.

"Yllätykseksemme monet olivat paljon kehittyneempiä kuin olimme osanneet odottaa", sanoo Andreas Faisst Caltechista.

Tästä kertoo galaksien sisältämä merkittävä määrä pölyä ja raskaita alkuaineita, joita astronomit pitävät kuolleiden tähtien sivutuotteina.

Löytö on poikkeuksellinen, sillä näin aikaisessa universumissa ei olisi pitänyt vielä muodostua riittävästi tähtiä.

Osalla tutkituista galakseista oli myös muita täysikasvuisuuden merkkejä kuten pyöriviä kiekkoja. Tämän uskotaan myöhemmin johtavan spiraalihaararakenteeseen, jollainen on myös omalla galaksillamme.

Tutkijat eivät vielä ymmärrä, miksi nämä galaksit kehittyivät niin nopeasti. Saadakseen vastauksia he haluavat seuraavaksi valottaa galakseja ALMAlla pidempiä aikoja.

Aiheesta lisää NRAO (englanniksi)