Yhdysvaltojen avaruusvoimien uudet univormut tuovat mieleen Battlestar Galactican

Sosiaalisessa mediassa on huomauteltu Yhdysvaltojen avaruusvoimien kopioineen kuuluisan scifi-sarjan tyyliä. Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta, kun tämän kaltaisia näkemyksiä esiintyy.

Noin kaksi vuotta sitten Yhdysvallat perusti avaruusvoimat osaksi armeijaansa. Avaruusjoukkojen tarkoitus on turvata maasta käsin Yhdysvaltojen satelliitteja ja muuta avaruudessa olevaa omaisuutta.

Vaikka kyse on ainakin vielä varsin pienestä armeijan osasta, se sai heti oman kenraalinsa puolustusministeriö Pentagonin pääesikuntaan kuudennen puolustushaaran päällikkönä.

Nyt avaruusvoimat julkaisi prototyypit työntekijöilleen kaavailluista univormuista. Pukujen suunnittelu aiotaan saada valmiiksi lähikuukausina. Silti voi kestää vuosia ennen kuin kaikki työntekijät saavat uudet työasunsa.

Välittömästi julkaisun jälkeen sosiaalisessa mediassa huomautettiin vaatteiden samankaltaisuudesta Battlestar Galactica -televisiosarjan pukujen kanssa. Kuvia vertaamalla univormuissa tosiaan on huomattavaa yhtenevyyttä esimerkiksi korkean kauluksen ja nappien sijoittelun suhteen.

Aiemmin avaruusvoimia kritisoitiin logosta, joka näyttää olevan kuin suoraan Star Trekistä. Myös se, että avaruusvoimien työntekijöitä kutsutaan suojelijoiksi (englanniksi Guardians), tuo helposti mieleen Marvelin avaruuteen sijoittuvat supersankarielokuvat.

"He ottivat logon Star Trekistä, uniformut Battlestar Galacticasta, ja värvättyjen arvomerkit antavat minulle vahvoja StarCraft-väristyksiä. Tarvitaan vain [Star Warsin] valomiekat ja [Dyynin] melange, jotta kaikki scifin perustat tulevat katetuksi", kuvaili eräs kommentoija tuntojaan Twitterissä.