Yhdysvallat suunnittelee lisäävänsä ydinvoiman käyttöä avaruudessa

Donald Trump uskoo maansa tarvitsevan ydinvoimaa voidakseen toteuttaa tulevat tutkimusmatkat Marsiin ja kauemmas. Lisäksi ydinreaktorit sopisivat hyvin tulevan miehitetyn kuuaseman teholähteiksi.

Yhdysvaltojen väistyvä presidentti Donald Trump on asettanut uuden ohjeen. Sen tavoitteena on lisätä ydinvoiman käyttöä avaruustoiminnassa. Kyseessä on luultavasti Trumpin viimeinen avaruuteen liittyvä suunnanveto.

Avaruudessa ydinvoima sopii erityisesti silloin, kun muut energianlähteet eivät kunnolla riitä. Tällaisia ovat esimerkiksi paikat, jotka ovat liian pimeitä aurinkovoimalle sekä liian kaukana, jotta sinne kannattaa kuljettaa suuria määriä polttoainetta.

Luotaimissa käytetään jo nykyään jonkin verran ydinenergiaa. Esimerkiksi Perseverance-marskulkija tuottaa ydinparistossaan sähköä luonnollisesti hajoavan plutoniumin synnyttämällä lämmöllä. Pienet plutoniumelementit myös lämmittävät elektroniikkaa monissa luotaimissa.

Nyt esitetyissä suunnitelmissa puhutaan kuitenkin selvästi suuremman mittaluokan energian tuotosta, kuten esimerkiksi Kuun pinnalle soveltuvasta pienestä fissioreaktorista. Ydinreaktoria pystytään käyttämään myös työntövoimaan joko ionimoottorin sähkötehon kautta tai ydinlämpömoottorissa.

"Ydinenergian ja -työntövoiman hyödyntäminen avaruudessa mahdollistaa Amerikan pitkät tutkimusmatkat Marsiin ja kauemmas", toteaa Scott Pace Yhdysvaltojen Kansallisesta avaruusneuvostosta.

Ei ole selvyyttä siitä, millä tavalla pian tapahtuva vallanvaihdos Valkoisessa talossa muuttaa USA:n avaruuspolitiikkaa. Tuleva presidentti Joe Biden näyttää kuitenkin kannattavan ydinvoiman käyttämistä ainakin maapallolla ilmastokriisin helpottamiseksi.

Aiheesta lisää Nasa (englanniksi)