Starship-alus saattaa suorittaa ensimmäisen korkean koelennon ensi viikolla

Teksasin Boca Chicassa valmisteillaan parhaillaan Starship-prototyypin miehittämätöntä lentokoetta. 15 kilometrin tavoitekorkeus on satakertainen verrattuna mallisarjan tähänastisiin koelentoihin.

[Päivitetty 8.12. kello 19.00] Lykkäysten jälkeen SpaceX suunnittelee lentokoetta tiistai-illalle 8. joulukuuta. Teknisten ongelmien vuoksi koetta kuitenkin lykättiin useita kertoja eikä varmuutta yrityksestä ole. Tilannetta voi seurata yhtiön YouTube-kanavalla.

SpaceX on testannut aluksen moottoreja useita kertoja. Lentoa aiotaan yrittää joulukuun alkuviikkoina. Tarkkaa aikataulua ei vielä ole selvillä.

"Tavoitteena on testata kolmea nousumoottoria, siivekkeitä sekä siirtymistä päätankista lisätankkeihin ja laskeutumisen kääntymistä", Elon Musk kommentoi Twitterissä.

SN8-prototyyppi on saman kokoinen kuin lopullinen eli 50 metriä pitkä ja halkaisijaltaan 9 metriä. Se on kuitenkin paljon kevyempi kuin lopullinen alus eikä siinä ole tyhjiöolosuhteisiin suunniteltuja lisämoottoreja.

Miehittämättömän lentokokeen hurjin osa on, että lakikorkeutensa suoritettuaan aluksen on tarkoitus kääntyä "vatsalleen" ilmajarrutuksen maksimoimiseksi. Tätä voi verrata laskuvarjohyppääjään, joka pudotuksessa levittää raajansa vaakatasoon.

Laskun aikana Spaceship ohjailee asentoaan siivekkeidensä avulla. Tarkoituksena on jarruttaa vauhti mahdollisimman hitaaksi, jotta viimeisten kahden kilometrin aikana rakettimoottoreilla tehtävä laskeutuminen kuluttaa mahdollisimman vähän ajoaineita.

Koelennon vaiheita esitellään esimerkiksi harrastajan luomassa animaatiossa. Tiettävästi SpaceX aikoo näyttää lennon suorana lähetyksenä YouTubessa.

"Monen asian täytyy mennä oikein, joten meillä on kenties 1/3 todennäköisyys (laskeutua onnistuneesti)", arvioi Musk.

Isoimmat riskit liittyvät Starshipin paineistettujen tankkien rakenteiden kestämiseen lentosuoritusten aikana sekä kääntymisen onnistumiseen.

Starship ei valmiinakaan pysty itse nousemaan kiertoradalle, vaan tarvitsee siihen alemman suuren rakettivaiheen, Super Heavyn. Molemmat rakettivaiheet on suunniteltu täysin uudelleenkäytettäviksi ja ne on mitoitettu mahdollistamaan Mars-matka 100 hengelle.