Neljän avaruusturistin Inspiration4-lento palasi maanpinnalle

Avaruusturistit matkustivat kauemmas kuin yksikään ihminen yli vuosikymmeneen. Matkaan mahtui paitsi maisemien ihailua myös osallistujien omien harrastuksia. 

SpaceX-yhtiön historiallinen lento on palannut onnistuneesti maapallon pinnalle. Kokonaan avaruusturisteista koostunut miehistö vietti kolme päivää planeettamme kiertoradalla.

Kauimmillaan alus kävi jopa 590 kilometrin korkeudella maapallon pinnasta. Näin etäällä ihminen on vieraillut viimeksi vuonna 2009, kun astronautit matkasivat huoltamaan Hubble-teleskooppia.

Nyt tehdyn lennon aikana avaruudessa oli hetkellisesti jopa 14 ihmistä samaan aikaan, joka on suurin luku tähän mennessä. Neljän avaruusturistin lisäksi Kansainvälisellä avaruusasemalla työskenteli seitsemän ja Kiinan omalla avaruusasemalla kolme avaruuslentäjää.

Vaikka lennolla edistettiin muun muassa lääketieteen tutkimusta, avaruusturistien omat mielenkiinnonkohteet olivat tavallista enemmän esillä. Esimerkiksi Chris Sembroski toi mukanaan erikoisvalmisteisen ukulelen, jonka soittamista hän harjoitteli mikropainovoimassa.

"Koska lento yrittää avata avaruutta ihmisille, etenkin niille jotka eivät ole ammattiastronautteja, miehistömme tuo enemmän humanismia avaruuteen", Sembroski totesi.

Aiheesta lisää Inspiration4 (englanniksi)