Maapallolle sataa yli 5 000 tonnia avaruuspölyä vuodessa

Etelämantereelta kerättiin noin 2 000 avaruudesta tullutta hiukkasta. Ne ovat antaneet entistä tarkemman arvion maapallolle saapuvan avaruuspölyn määrästä.

Planeettamme pinnalle sataa jatkuvasti pölyä avaruudesta. Osa näistä hiukkasista näkyy tähdenlentoina yötaivaalla. Valtaosa avaruudesta saapuvasta aineesta onkin alle millimetrin kokoisia hiukkasia.

Ranskalaiset tutkijat ovat juuri julkaisseet uuden arvion planeetallemme tulevan avaruuspölyn määrästä.

Havainnot tehtiin Etelämantereella, sillä se tarjoaa ainutlaatuisen mahdollisuuden avaruuden pölyn tutkimiseen. Etelämantereella voi kerätä ja sulattaa äärimmäisen puhdasta lunta, josta Maan ulkopuolelta tulleet hiukkaset saadaan suhteellisen helposti eroteltua.

Kuuden eri tutkimusmatkan aikana Etelämantereelta kerättiin yhteensä 1 280 kappaletta sulamattomia mikrometeoriitteja sekä 808 kosmista sferulia eli törmäyksessä syntynyttä lasimaista palleroa. Retket sijoittuivat 20 vuoden ajalle.

Tulosten perusteella planeettamme pinnalle sataa avaruudesta vuosittain noin 5 200 tonnia alle millimetrin kokoisia hiukkasia.

Aiheesta julkaistu tutkimus (englanniksi)