Jupiterista etsittiin merkkejä pimeästä aineesta

Gammasäteilyä havaitseva Fermi-avaruusteleskooppi on tutkinut Jupiteria. Tavoitteena oli löytää merkkejä pimeän aineen hiukkasten törmäyksistä.

Maailmankaikkeuden aineesta suuri osa on mystistä pimeää ainetta, jonka ominaisuuksista ei vielä ole tarkkaa selkoa. Sen tiedetään vuorovaikuttavan painovoiman avulla, mutta muuten pimeä aine ei näytä keskustelevan meille tutun tavallisen aineen kanssa.

Hiljattain julkaistussa tutkimuksessa todetaan, että suuret kaasuplaneetat voivat kuitenkin olla hyviä kohteita pimeän aineen havaitsemiseen.

Tutkijoiden mukaan kaasuplaneettojen valtava massa pystyy keräämään pimeän aineen hiukkasia sen verran paljon, että ne saattaisivat ajoittain törmätä keskenään tuottaen gammasäteitä.

Nyt tähtitieteilijät käyttivät Nasan Fermi-teleskooppia ja tekivät ensimmäisen analyysin jättiläisplaneetan aktiivisuudesta gammasäteiden alueella.

Tulokset eivät ikävä kyllä paljastaneet viitteitä pimeästä aineesta, mutta tutkijat ovat varovaisen toivekkaita tulevien havaintojen suhteen.

"Me todella venytimme Fermin kykyjen rajoja", toteaa tutkimusta johtanut Rebecca Leane Stanfordin yliopistosta.

"Tulevaisuudessa tulee olemaan kiinnostavaa nähdä, löytävätkö uudet teleskoopit kuten AMEGO ja e-ASTROGAM kaasuplaneettojen gammasäteitä."

Aiheesta julkaistu tutkimus (englanniksi)