Kirkkonummella tehdään nyt entistäkin herkempiä mittauksia radiotaajuuksilla

Metsähovissa on päättymässä suuri rakennusurakka. Sen myötä Suomen ainoa jatkuvassa käytössä oleva tähtitieteellinen havaintoasema pystyy jatkamaan työtään vielä vuosikymmeniä.

Kirkkonummella sijaitseva Metsähovin radio-observatorio on tämän ja viime vuoden aikana käynyt läpi melkoisen perusparannuksen. Uusin valmistunut osa on erillinen radiotaajuuksilta suojaava huone.

"Tämä huone oli alun perin F-Securen langattomien virusten tutkimukseen käytetty tila", kertoo Metsähovin radio-observatorion johtaja Joni Tammi. "Saimme sen heiltä."

Kyse on niin sanotusta Faradayn häkistä, jossa Metsähoviin tulevia laitteita voidaan testata häiriöttömässä ympäristössä ja varmistua niiden sopivuudesta observatorion läheisyyteen.

Radiosäteilyltä eristetty huone myös mahdollistaa vastaanottimien säädön ilman radiohäiriöitä. Testaaminen on välttämätöntä, sillä pienetkin häiriöt voivat pilata mittaukset.

"Peruskorjauksen aikana testasimme kaikki talotekniikkaan liittyvät sähkölaitteet ja komponentit radiohäiriöiden osalta pihalampuista lähtien", Tammi kertoo.

Saavutetusta tarkkuudesta kertoo jotain se, että jatkossa kaikki varsinaisten havaintojen teon kannalta toissijaiset laitteet, kuten laskentaserverit, siirretään kauemmaksi teleskoopista. "Näin ne eivät pääse aiheuttamaan virheitä vastaanottimeen ja datankäsittelyyn."

Seuraava suuri tavoite on saada observatorioon uusinta teknologiaa edustava vastaanotin, joka mahdollistaa kolmen eri taajuuden havainnoinnin yhtäaikaisesti.

Erityisesti niin sanottu monitaajuus-VLBI-kuvantaminen lupaa tulevaisuudessa mullistaa tavan, jolla katsomme maailmankaikkeutta.

Vastaanotin kaipaa vielä rahoitusta, mitä ratkotaan varainhankintakampanjalla. Kampanjassa kuka tahansa voi lähteä tukemaan suomalaista avaruustutkimusta. 

Metsähovin radio-observatorion varainhankintakampanja