Kiina lennätti uutta miehittämätöntä laskeutuja-alusta onnistuneesti

Avaruuden suurvallaksi mielivä Kiina raportoi ottaneensa askeleen alusten uudelleenkäytettävyydessä. Prototyyppialus laukaistiin kahdeksi vuorokaudeksi kiertoradalle ja se laskeutui sunnuntaina Jiuquanin laukaisukeskukseen Luoteis-Kiinassa.

Kiinan projekti on erittäin salainen. Yhtään kuvaa uudesta aluksesta eikä edes sen laukaisusta ole päästetty julkisuuteen.

Tiettävästi kyseessä on toiminnaltaan ja käyttötarkoitukseltaan Yhdysvaltojen X-37B-minisukkulaa muistuttava alus. Sellainen laukaistaan tavanomaisen kantoraketin hyötykuormana, alus toimii halutun ajan kiertoradalla ja laskeutuu sitten ilmajarrutuksen jälkeen kiitoradalle.

"Aluksen odotetaan tarjoavan sujuva ja halpa edestakainen matka avaruuden rauhanomaisen hyödyntämisen saralla", raportoi valtiollinen uutistoimisto Xinhua.

Julkisuudessa on spekuloitu, että kyseessä olisi Shenlong-alus, jolla tehtiin pudotuskoe 2007 ja lyhyt avaruushyppy 2011. Tämän aluksen pituus on noin 12 metriä, siipienväli 8 metriä ja kokonaismassa 12 tonnia.

Vertailuna Yhdysvaltojen X-37B on 9 metriä pitkä, siipienväliltään 4,6 metriä ja kokonaismassaltaan 5 tonnia.

Laskeutuvan aluksen hyöty on erityisesti, että se mahdollistaa teknologioiden testaamisen avaruudessa sekä niiden palauttamisen maanpinnalle tutkittaviksi. Yhdysvallatkin on ollut hyvin vaitonainen X-37B:n hyötykuormista.

Kiinalaisalus saattoi myös vapauttaa kiertoradalle piensatelliitin, mutta tälle ei toistaiseksi ole saatu varmistusta.

Aiheesta lisää Xinhua (englanniksi)