Jupiterin kaltaisen eksoplaneetan kaasukehä paljastui pilvettömäksi

Tähtitieteilijät ovat todenneet 600 valovuoden päässä sijaitsevan kuuman Jupiterin poikkeukselliseksi eksoplaneetaksi. Sen havaittavassa kaasukehässä ei ole pilviä eikä edes utua.

WASP-62b -niminen planeetta löydettiin jo vuonna 2012, mutta sen kaasukehää ei ole aiemmin tutkittu.

"Myönnän, etten aluksi ollut turhan innostunut tästä planeetasta", sanoo tutkimusta johtanut Munazza Alam Smithsonian-instituutista. "Mutta kun aloin katsomaan dataa, innostuin."

Hubble-avaruusteleskoopilla tehdyt spektroskooppiset mittaukset paljastivat planeetalta täydellisen natriumin sormenjäljen. Havainto on sikäli merkittävä, että pilvet tai utu estäisivät lähes kokonaan tämän alkuaineen näkymisen.

"Tämä on pitävä todiste siitä, että me näemme kirkkaan kaasukehän", sanoo Alam.

Pilvettömät planeetat ovat harvinaisia. Astronomit arvioivat, että niitä on alle 7 prosenttia eksoplaneetoista.

Alamin ja hänen kollegoidensa nyt tutkima WASP-62b on ensimmäinen pilvetön Jupiterin kaltainen planeetta. Tämä kuuma Jupiter on niin lähellä tähteään, että sillä menee sen kiertämiseen vain neljä ja puoli päivää.

Aiheesta lisää Smithsonian-instituutti (englanniksi)