Teleskooppi nappasi valokuvan eksoplaneetan kuita muodostavasta aineskiekosta

ALMA-teleskoopilla on otettu kuva, jossa eksoplaneetan ympärillä nähdään ensimmäistä kertaa selkeä aineskiekko. Siinä on tarpeeksi massaa kolmen oman Kuumme kokoisen kappaleen muodostamiseen.

Kyseinen kiekko ympäröi eksoplaneettaa PDS 70c, joka on toinen meistä 400 valovuoden päässä olevalta tähdeltä tunnistetuista suurista, Jupiterin kaltaisista planeetoista.

Planeetat syntyvät nuoria tähtiä ympäröivistä aineskiekoista. Tässä prosessissa myös planeetta voi kerryttää oman kiertolaisia muodostavan kiekkonsa. Astronomit olivat löytäneet viitteitä PDS 70c:n kiekosta jo aiemmin, mutta kuvien epäselvyys haittaisi tulkintaa.

Nyt ALMAlla otetut uudet kuvat eivät jätä planeetan aineskiekon olemassaolosta epäilyksen häivää.

"Saimme havaintomme niin huippuhyvällä resoluutiolla, että pystyimme tunnistamaan planeettaan liittyvän kiekon ja myös määrittämään sen koon", sanoo Myriam Benisty Grenoblen yliopistosta.

Kiekko ulottuu planeetasta suurin piirtein yhtä kauas kuin Maa on Auringosta. Se sisältää riittävästi massaa kasvattamaan kolme oman Kuumme kokoista kiertolaista.

Tähden PDS 70 kaksi planeettaa ovat tällä hetkellä ainoat tunnetut eksoplaneetat, joiden muodostuminen on yhä kesken. Tosin se että tutkijat eivät löytäneet tähden toiselta planeetalta PDS 70b:ltä selvää kiekkoa, saattaa viitata sen jo käyttäneen loppuun pölyaineksen ympäristöstään.

Aiheesta lisää ESO