Napajäätiköt eivät vaikuta yleisiltä eksoplaneetoilla

Analyysi maapalloa muistuttavista 200 000 simuloidusta planeetasta on tuottanut yllätyksen. Laajojen jään peittämien alueiden ja varsinkin napajäätiköiden esiintyminen vaikuttaa suhteellisen harvinaiselta.

"Käytännössä simuloimme maapallon ilmastoa planeetoille, jotka ovat erityyppisten tähtien kiertoradoilla", selittää Rory Barnes Washingtonin yliopistosta.

"Tuloksemme oli, että 90 prosentilla planeetoista, joilla on nestemäistä vettä pinnoillaan, ei ole mannerjäätiköitä, kuten napajäätiköitä", hän jatkaa.

Tutkijat halusivat ymmärtää eri parametrien kuten radan muodon, pyörimisakselin kaltevuuden ja emotähden tyypin vaikutusta jään esiintymiseen.

Jokaista planeettaa simuloitiin miljoonan vuoden ajanjaksolle, jolloin planeetan rata muuttui vähitellen ja vaikutti ilmastoon.

Osa planeetoista päätyi simulaatiossa karanneen kasvihuoneilmiön kärventämiksi tai kauttaaltaan jään peittämiksi. Mannerjäätiköitä esiintyi vain noin kymmenellä prosentilla elämälle soveltuvista planeetoista. Tähden tyypistä riippuen päiväntasaajalla sijaitsevat jäävyöt olivat usein napajäätiköitä yleisempiä.

"Oma planeettamme on nähnyt joitakin äärikausia omassa historiassaan. Toivomme, että tutkimuksemme luo pohjaa tutkimuksille elämän merkkien etsintään eksoplaneettojen kaasukehistä tulevaisuudessa", sanoo Barnes.

Aiheesta lisää Washingtonin yliopisto (englanniksi)