Tutkijat haluavat napata näytteen tähtienvälisestä kappaleesta

Aurinkokuntaamme saapuu tasaiseen tahtiin kappaleita tähtienvälisestä avaruudesta. Tutkijoiden toiveena on, että tulevaisuudessa tällaisen matkaajan luokse voitaisiin lähettää luotain hakemaan näyte.

Tähtienvälisestä avaruudesta saapuneet pienkappaleet ovat viime vuosina herättäneet valtavasti kiinnostusta.

Arvioiden mukaan Maan kiertoradan sisäpuolella käy jopa seitsemän tällaista kappaletta vuosittain.

Näistä matkaajista ei kuitenkaan tiedetä paljoakaan, sillä tähtienvälisen kappaleen luokituksen on tähän mennessä saanut vain kaksi vierailijaa. Ne molemmat saapuivat viime vuosina, eikä kumpaakaan pystytty tutkimaan lähietäisyydeltä.

Nyt Nasa on myöntänyt rahoitusta sellaisen luotaimen kehittämiseksi, joka pystyisi ottamaan aurinkokuntaamme saapuneen tähtienvälisen matkaajan kiinni.

Tutkijoiden toiveena on, että alus myös nappaisi näytteen maapallolle tuotavaksi.

"Näytteen tuominen tällaisesta kohteesta saattaa perustavanlaatuisesti muuttaa näkemystämme universumista ja paikastamme siinä", uskoo Christopher Morrison USNC-Tech-yhtiöstä.

Alustavassa suunnitelmassa mahdollinen luotain sijoitettaisiin Jupiterin lähistölle odottamaan sopivan kohteen saapumista. Siellä alus saattaisi joutua olemaan vuodenkin ajan.

Jotta hanke voisi onnistua, luotaimen pitäisi pystyä kiihdyttämään itsensä lyhyessä ajassa suureen nopeuteen. Tätä varten aluksessa olisi tehokas ydinparisto, joka tuottaa sähköä radioaktiivisen hajoamisen avulla. 

Lisäksi alus käyttäisi Jupiteria painovoimalinkona saadakseen lisää nopeutta. 

Aiheesta lisää Nasa (englanniksi)