InSight-luotain ojensi myyrälle auttavan kätensä

Marsin pinnalla oleva Nasan InSight-luotain on saanut odottamattoman lisätehtävän. Myyräksi kutsutun instrumentin upottamiseksi kamaraan on maata tampattava tiiviimmäksi.

Marraskuussa 2018 Marsiin laskeutuneessa InSight-luotaimessa on lämpötilaa mittaava tutkimuslaite, joka on tarkoitus saada kolmen metrin syvyyteen.

Myyräksi nimetyn laitteen matka on kuitenkin osoittanut kuoppaiseksi. Viime vuonna se pomppasi takaisinpäin, kun se vasaroi itseään syvemmälle.

Syyksi osoittautui maaperä, joka poikkesi siitä mitä aiempien luotainten laskeutumispaikoissa on kohdattu.

Vasaroinnin aikana maa-aines paakkuuntuu ja muodostaa pienen kuopan myyrän ympärille sen sijaan, että se olisi kiinni laitteessa ja antaisi näin tarvittavan kitkan syvemmälle menemiseen.

Lääkkeenä luotaimen tiimi käytti robottikäsivarren kauhaa, jonka se sijoitti myyrän päälle. Näin instrumentti on saatu kokonaan maan peittoon.

"Olen iloinen, että olemme palautuneet odottamattomasta pompusta ja saaneet myyrän syvemmälle kuin koskaan", sanoo Troy Hudson Nasasta.

Nyt myyrä on sammutettu ja sen loppumatkaa syvemmälle valmistellaan tamppaamalla laitteen päälle kauhalla kerättävää maa-ainesta. Tämän odotetaan varmistavan tarvittava lisäkitka, jonka turvin myyrä voi itsenäisesti jatkaa kaivautumistaan marsperään.

Maan tiivistäminen kauhalla vie kuitenkin aikaa, eikä myyrän odoteta jatkavan etenemistään ennen ensi vuoden alkua.

Aiheesta lisää Nasa (englanniksi)