Kiina valmistautuu kuunäytteidensä analyysiin

Chang'e 5:n maanpinnalle tuomat 1,7 kiloa kuupölyä riittää monenlaisiin tutkimuksiin. Näytteiden tutkimus on vasta aluillaan, sillä tutkijat eivät halua kiirehtiä prosessia.

Korkein prioriteetti on tällä hetkellä näytteiden pitämisessä puhtaina maanpäällisistä epäpuhtauksista.

"Kuunäytteiden suuren arvon vuoksi meidän täytyy parantaa tutkimuslaitteiden mittausherkkyyttä ja -tarkkuutta sekä kehittää uusia teknologioita ja menetelmiä", sanoo Yuyan Zhao Jilinin yliopistosta. 

Ensimmäisinä vuorossa tulevat olemaan metodit, joissa näytteille ei tehdä vahinkoa. Tällaisia ovat esimerkiksi röntgenfluoresenssiä hyödyntävät menetelmät koostumuksien selvittämiseen.

Moniin mikroanalyysimenetelmiin riittää erittäin pieni ainemäärä, vain 1-15 milligrammaa. Osa näytteistä  uhrataan menetelmiin, joissa näyte samalla tuhoutuu.

Kiina on vihjannut olevansa valmis antamaan näytteitä myös kansainvälisten yhteistyökumppaniensa analysoitaviksi. 

Chang'e 5:n näytekapseli laskeutui onnistuneesti Pohjois-Kiinaan 16. joulukuuta. Se toi maapallolle ensimmäiset kuunäytteet yli 40 vuoteen.

Kiina on ilmoittanut laukaisevansa seuraavan kuuluotaimensa vasta 2023 tai 2024. Sitä ennen vuorossa on keskittyminen miehitettyihin lentoihin.

Uuden avaruusaseman keskusmoduuli on määrä laukaista Maan kiertoradalle ensi vuoden alkupuoliskolla. Sen jälkeen miehitettyjä lentoja on luvassa tiheään.

Aiheesta lisää Xinhua (englanniksi)