Ingenuity-kopteri lensi peräti 625 metrin matkan Marsissa

Ingenuity oli ennätyslennollaan ilmassa 2 minuutin ja 46 sekunnin ajan. Minikokoinen helikopteri Marsissa on ylittänyt huimasti sille asetetut tavoitteet.

Kopteri nousi yhdeksännelle lennolleen heinäkuun viidentenä puoliltapäivin Suomen aikaa. Lennon maksimikorkeutta ei vielä ole kerrottu julkisuuteen.

"Tavoitteena lennolla on haastaa Ingenuityn navigointialgoritmi perusteellisella tavalla. Tästä tulee hermostuttavin koe sitten ensilennon", varoitteli tiimi ennen suoritusta.

Tiimi raportoi kuitenkin kaiken sujuneen hyvin. Muutamia lennolla otetuista kuvista on jo lisätty tuoreimpien raakakuvien joukkoon. 

Matkan pituuden lisäksi haasteena oli, että ylitettävällä alueella oli huomattavasti enemmän korkeusvaihteluja kuin aiemmin. Alue on luokiteltu mönkijälle vaaralliseksi. Nasa saikin nyt ilmakuvia paikoista, jonne Perseverancea ei todennäköisesti ajeta.

Onnistuneen lennon myötä kopteri vietiin nyt huomattavasti mönkijän edelle. Se on nyt toiminta-alueen eteläisellä tasangolla, kun taas Perseverance joutuu kiertämään välissä olevan ja vaaralliseksi luokitellun alueen.

Toisaalta Perseverance voi nyt ajella reitillään nopeammin eteenpäin ilman, että sen tulisi odotella kopteria.

Marsin kuluttavat olosuhteet lyhentävät Ingenuityn toimintaikää jatkuvasti. Sen elektroniikan ei uskota pysyvän käyttökelpoisena enää montaa kuukautta.

Aiheesta lisää Nasa (englanniksi)