Komeetta lyöttäytyi Jupiterin asteroidien joukkoon

Ulkoaurinkokunnasta tullut vaeltaja on liittynyt hetkeksi aikaa Jupiterin troijalaisten asteroidien seuraan. Parin vuoden kuluttua pyrstötähti jatkaa matkaa sisemmäs aurinkokuntaan.

Tutkijoiden tekemät simulaatiot osoittavat, että komeetta luultavasti pyyhkäisi läheltä Jupiteria kaksi vuotta sitten. Kaasujättiläisen painovoima heitti tulokkaan troijalaisten asteroidien joukkoon. Troijalaiset ovat asteroidiparvi, joka sijaitsee noin 700 miljoonan kilometrin päässä Jupiterista.

Tämä P/2019 LD2 -niminen komeetta kuuluu Kentaureihin, joka on ryhmä jäisiä kappaleita Jupiterin ja Neptunuksen välisellä radalla. Alunperin pyrstötähden uskotaan tulleen kauempaa Neptunuksen ulkopuoliselta Kuiperin vyöhykkeeltä.

Hubblen ottamassa kuvassa vierailijalla on leveä, yli puolen miljoonan kilometrin pituinen pyrstö. Sen ytimessä näkyy merkkejä suihkuista, mikä on yllättänyt tutkijat.

"Meitä kiehtoi nähdä komeetta, joka on juuri alkanut tulla aktiiviseksi niin kaukana Auringosta, missä vesijää on tuskin alkanut sublimoitua", sanoo Bryce Bolin Caltechista.

Todennäköisesti kyse ei olekaan vesijäästä, vaan komeetan aktiivisuutta ajaa tällä hetkellä hiilimonoksidi- ja hiilidioksidijään sublimaatio. Ne tarvitsevat huomattavasti vähemmän Auringon lämpöä muuttuakseen kaasuksi.

Simulaatioiden perusteella komeetta kohtaa Jupiterin uudestaan kahden vuoden kuluttua. Kohtaaminen sysää sen matkalle aurinkokunnan sisäosiin. Lopulta kappaleen kohtalona näyttää olevan jättää aurinkokunta kokonaan.

Aiheesta lisää Nasa (englanniksi)