Farfarout on virallisesti aurinkokunnan kaukaisin tunnettu kohde

Yli kaksi vuotta sitten paljastuneen kohteen etäisyys on varmistunut. Farfarout on nyt todettu kaukaisimmaksi Aurinkoa kiertäväksi tunnetuksi kappaleeksi.

Vuonna 2018 Carnegie-instituutin Scott Sheppard löysi ryhmänsä kanssa kiinnostavan kohteen aurinkokunnan laidalta. Asteroidi 2018 AG37 sai itselleen kutsumanimen Farfarout.

“Tuolloin emme tienneet sen rataa, sillä meillä oli vain Subaru-teleskoopin havainnot 24 tunnilta. Tarvitaan havaintoja vuosien ajalta, jotta saadaan laskettua kappaleen kiertorata Auringon ympäri", Sheppard kertoo.

"Tiesimme ainoastaan, että kohde näytti olevan erittäin kaukainen löydön aikaan."

Sittemmin Sheppard kollegoineen on seurannut tätä etäistä valopistettä määrittääkseen sen etäisyyden ja radan. Näin on varmistunut, että Farfarout sijaitsee 132 AU:n eli Maan ja Auringon välisen etäisyyden päässä lähitähdestämme.

Näin ollen kappale on nyt virallisesti kaukaisin aurinkokuntamme tunnettu kohde.

Ennätyksen aiempi haltija oli lempinimen Farout saanut kappale. Se sijaisee hieman lähempänä eli 124 AU:n päässä Auringosta. Kaukaisin planeetta eli Neptunus on vain 30 AU:n etäisyydellä Auringosta.

Farfaroutin rata on kuitenkin melko soikea. Siksi se matkaa kauimmillaan 175 AU:n päässä ja lähimmillään vain 27 AU:n etäisyydellä kotitähdestämme. Se siis käy ajoittain Neptunuksen radan sisäpuolella.

Löydön tehneet tutkijat tietävät, ettei ennätys välttämättä säily heidän hallussaan kovin pitkään. Etäisempiä kohteita on vielä lukuisia löytämättä.

Aiheesta lisää NoirLab (englanniksi)