Marsin napajään alla vaikuttaa olevan peräti neljä järveä

Kaksi vuotta sitten tutkijat raportoivat suuresta järvestä punaisen planeetan etelänavan jääpeitteen alla. Havaintoja on nyt saatu kolmesta muustakin järvestä.

Vuonna 2018 tutkijat kertoivat Euroopan avaruusjärjestön Mars Express -luotaimen tutkan nähneen merkkejä järvestä Marsin eteläisen napajään alla. Järvi on havaintojen perusteella kilometrin syvyydessä ja 30 kilometrin laajuinen.

Järvitulkinta perustui luotaimen tekemiin 29 havaintoon vuosina 2012–2015. Nyt Nature-tiedelehti kertoo tutkijoiden suorittaneen uuden analysin käyttämällä viisi kertaa laajempaa mittausaineistoa, joka yltää vuoteen 2019 saakka.

Kattavampi aineisto tukee edelleen järven olemassaoloa. Lisäksi löytyi kolme pienempää jäänalaista järveä. Nämä ovat läpimitaltaan muutamia kilometrejä.

Järvien arvellaan pysyvän sulana suuren suolapitoisuuden ansiosta. Mahdollisen elämän kannalta suolaisuus on kuitenkin huono uutinen.

"Etelämantereella suolaisissa lammikoissa ei ole juurikaan elämää. Näin saattaa olla myös Marsissa", sanoo John Priscu Montanan osavaltionyliopistosta.

Kaikki tutkijat eivät pidä järvien olemassaoloa vielä kiveen hakattuna. Punaiselle planeetalle matkalla oleva kiinalainen Tianwen 1 -luotain voi tutkallaan tehdä järvistä lisää havaintoja.

Aiheesta lisää Nature (englanniksi)