Spektrimittauksen kohteena oli Claviuksen kraatteri, joka on yksi suurimmista Kuun meille näkyvän puolen kraattereista ja sijaitsee noin 60. eteläisellä leveyspiirillä. Arvioiden mukaan sen pinta-aineksen vesipitoisuus on noin 100–412 miljoonasosaa.

"Ennen veden löytämistä SOFIA-teleskoopilla Auringon valaisemalta Kuun pinnalta, tiesimme jonkin vetypitoisen aineen esiintyvän siellä", kertoo Casey Honniball Nasan Goddardin avaruuslentokeskuksesta.

"Emme kuitenkaan aiemmin pystyneet erottamaan, oliko kyseessä hydroksyylimolekyyli (OH) vai vesimolekyyli (H₂O). Yleisesti ei uskottu veden pystyvän säilymään pitkiä aikoja Kuun rankoissa olosuhteissa pinnan sillä osalla, johon auringonvalo pääsee", hän jatkaa.

Verrattuna Saharan autiomaan hiekkaan havaittu vesipitoisuus on noin sadasosa. Toistaiseksi SOFIAlla ei ole tehty samalla tarkkuudella spektrimittauksia Kuun muilta alueilta eikä tiedetä, onko pitoisuus kaikkialla yhtä korkea.

Vedelle on esitetty useita lähteitä. Se voisi olla peräisin esimerkiksi pinnalle osuvista mikrometeoroideista, jotka vapauttavat sitä törmäyksissä.

Toinen mahdollisuus on, että aurinkotuulen vety reagoi happea sisältävien kuunpinnan aineiden kanssa muodostaen vettä.

Kuun napa-alueiden ikivarjossa olevissa kylmissä kraattereissa uskotaan vesijäätä esiintyvän parhaimmillaan jopa 5–10 prosenttia pinta-aineksesta. Sieltä vettä olisi paljon helpompaa kerätä tulevaisuuden siirtokuntien ja rakettien polttoainetehtaiden käyttöön.

Veden esiintymiseen Kuun pinnalla liittyy vielä paljon avoimia kysymyksiä sen alkuperän, tarkan esiintymismuodon ja käytettävyyden osalta.

Lisää Kuun veden kartoituksista seuraavassa Tähdet ja avaruus -lehdessä.