Jupiter näyttäytyy kolmessa eri valossa

Amerikkalainen NOIRlab-tutkimuslaitos on julkaissut näyttäviä näkymiä Jupiteriin. Kuvat on otettu näkyvän valon, ultravioletin ja infrapunan aallonpituuksilla.

Kolme yllä olevaa kuvaa Jupiterista otettiin samaan aikaan 11. tammikuuta vuonna 2017.

Hubble-avaruusteleskoopilla napattiin näkyvän valon sekä ultravioletin aallonpituuden kuva. Havaijilla sijaitsevalla Gemini North -kaukoputkella puolestaan taltioitiin punaisen hallitsema infrapuna-aallonpituuden näkymä.

Jupiterin suuri punainen pilkku erottuu infrapunakuvassa suurempana kuin kahdessa muussa kuvassa. Pilkku on valtava myrskykeskus Jupiterin kaasukehässä.

Infrapunaotos esittää myrskyn paksuja pilviä, kun taas näkyvän ja ultraviolettivalon havainnot osoittavat kromoforien sijainnin. Ne ovat hiukkasia, jotka antavat suurelle punaiselle pilkulle sen selkeän värin absorboimalla sinisen ja ultraviolettivalon aallonpituudet.

Toinen myrskysysteemi on pieni punainen pilkku, virallisemmalta nimeltään Oval BA. Se sijaitsee alaoikealle suuresta punaisesta pilkusta. Sitä näy lainkaan infrapunakuvassa samalla alueella olevan viileiden pilvien alueen vuoksi.

Myös pienen punaisen pilkun väritys on seurausta siinä olevista kromoforeista.

Aiheesta lisää NOIRlab (englanniksi)