Simulaatioiden mukaan Venuksella ei koskaan ollut meriä

Vesihöyry ei tiivistynyt sateeksi muinaisessa Venuksessa. Tähän viittaavat tuoreet simulaatiot, joilla verrattiin Maan ja Venuksen varhaisia olosuhteita.

Venuksesta on viime aikoina tullut tärkeä astrofysiikan tutkimuskohde. ESA ja Nasa ovat päättäneet lähettää seuraavien kymmenen vuoden aikana kolme luotainta planeetalle.

Yksi keskeisiä vastausta odottavia kysymyksiä on, oliko Venuksella koskaan meriä. Geneven yliopiston tutkijan Martin Turbetin johtama ryhmä on nyt tutkinut aihetta malleilla, joilla yleensä simuloidaan maapallon nykyistä ja tulevaa ilmastoa.

Simulaatiot, jotka tehtiin niin Venukselle kuin Maalle, ajoitettiin alkamaan neljä miljardia vuotta nykyhetkestä taaksepäin, kun planeettojen pinta oli vielä sula. Sitten seurattiin ilmaston kehitystä aikakausien saatossa.

Ilmeni, että Venuksella lämpötilat eivät koskaan laskeneet riittävän alas, jotta vesihöyry olisi tiivistynyt planeetan pinnalle putoaviksi pisaroiksi. "Yksi pääasiallinen syy tähän on, että pilvillä on taipumus muodostua planeetan yöpuolella, mikä estää Venusta viilenemästä niin nopeasti kuin aiemmin on ajateltu", sanoo Turbet.

Näin ollen simulaatioden perustella merien muodostuminen ei ole koskaan ollut Venuksessa mahdollista. Tulosten mukaan myös Maa olisi saattanut kokea helposti saman kohtalon, jos se olisi sijainnut vähänkin lähempänä Aurinkoa tai jos nuori Aurinko loistanut kirkkaammin.

Aiheesta lisää Geneven yliopisto (englanniksi)