Missä ja milloin galaksiimme on todennäköisimmin syntynyt älykästä elämää?

Uuden tutkimuksen mukaan sijaitsemme kaukana älykkään elämän keskeisimmiltä syntysijoilta. Sivilisaatioita kehittyi galaksiimme jo silloin, kun maapallo alkoi vasta muodostua.  

Tuoreessa yhdysvaltalaisessa tutkimuksessa tarkasteltiin, missä galaksimme alueella ja milloin älykkään elämän kehittymisen voi olettaa olleen yleisintä.

Tutkimusryhmän tulosten perusteella otollisin paikka älykkyyden synnylle sijaitsee noin 13 000 valovuoden päässä Linnunradan keskustasta.

Aurinkokunta on paljon kauempana, noin 25 000 valovuoden etäisyydellä galaksimme ytimestä. Elämän etsijöiden kannattaisi siis suunnata katseensa yli 10 000 valovuoden päässä oleviin kohteisiin Linnunradan keskustan suunnassa. 

Kyseinen etäisyys on kuitenkin valtava haaste. Näin kaukaa ei ole vielä kunnolla päästy etsimään eksoplaneettoja - niiden yksityiskohtaisesta tarkastelusta puhumattakaan.

Analyysissä selvitettiin myös sitä, miten galaksimme eri alueet kehittyvät ajan myötä. Tuloksen mukaan otollisin hetki ja paikka älykkään elämän kehitykselle oli suotuisimmalla alueella jo noin 8 miljardia vuotta vanhassa maailmankaikkeudessa.

Koska sivilisaatiot eivät välttämättä kestä miljardeja vuosia, 13 000 valovuoden etäisyydellä Linnunradan keskustasta oleva vyöhyke ei ehkä sittenkään ole paras paikka elämän etsimisen kannalta.

"Simuloitu (sivilisaatioiden) ikäjakauma viittaa lisäksi siihen, että suurin osa galaksimme älykkäästä elämästä on suhteellisen nuorta", julkaistussa tutkimuksessa todetaan.